Äärimmäisen tärkeä kirjoitus. Kiitokset päivämiehen toimitukselle että tämä on julkaistu. Muutamia poimintoja kirjoituksesta.
"On ensiarvoisen tärkeää, että jokainen perheenjäsen voi kokea arvonantoa ja kunnioitusta muiden jäsenten taholta. Kenenkään ajatuksia ja mielipiteitä ei pidä tyrmätä vaikka niihin aina voisi yhtyäkkään"
Tämän kun muistaisi kaikki kristillisyytemme suurperheiden vanhemmat. Jokainen lapsi on erinlainen ja tarvii sen oman mielipiteen julki tuomisen ja arvonannon. Myös häneltä aralta lapselta on se kysyttävä kun hän ei omatoimisesti sitä tuo julki.
Kirjoituksessa todetaan myös yksiselitteisesti vanhempien tehtävänä on ensisijaisesti antaa aikaa ja tukea lasta myönteisesti ja yksilöllisesti hänen kehityksessään. Ja toisaalta vanhemman tulee myös asettaa lapselle rajat ja valvoa niiden toteutumista. Lapset eivät itse osaa laittaa itselleen ja toisilleen rajoja.
Kuinka monessa kristillisyytemme suurperheessä näin toteutuu? Kuinka monen suurperheen vanhempi on yleensä kykenevä tähän? Miten tämä toteutuu kun vanhemman tai vanhempien voimavarat loppuvat?
Silloin ei paljon hetkellinen siivousapu auta vaan tarvitaan kohtuullisuuden päätöksiä, jotta ei tapahdu yli sukupolvien ylettyviä vaurioita
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti